RSS-linkki
Kokousasiat:https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 27.05.2025/Pykälä 10
Saariselkä Oy:n yhtiökokous
Kunnanhallituksen konsernijaosto 27.05.2025 § 10
423/02.00.01/2023
Valmistelija Hallintojohtaja
Saariselkä Oy:n yhtiökokous pidetään 27.5.2025. Yhtiö on toimittanut konsernijaostolle oheiset yhtiökokousasiakirjat.
Yhtiökokousasiakirjoissa on
- yhtiön tasekirja 1.1.-31.12.2024 sisältäen mm.
- toimintakertomuksen
- tuloslaskelman ja taseen
- tilinpäätöksen tuloslaskelman liitetiedot 31.12.2024
- tilintarkastuskertomus.
Tilintarkastaja KHT, JHTT Juha Väärälä on antanut 19.5.2025 oheisen tilintarkastuskertomuksen. Tilintarkastuskertomuksessa todetaan, että tilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan yhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti ja täyttää lakisääteiset vaatimukset. Lausunnon mukaan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat yhdenmukaisia ja toimintakertomus on oikein laadittu.
Yhtiön toimitusjohtaja tulee kuultavaksi yhtiökokousasioista.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen
Päätösehdotus Konsernijaosto päättää
1. antaa yhtiökokousedustajalle oikeuden vahvistaa tilinpäätöksen
2. antaa yhtiökokousedustajalle oikeuden päättää tuloksen käsittelystä hallituksen esityksen mukaisesti
3. antaa yhtiökokousedustajalle oikeuden myöntää vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 1.1.-31.12.2024
4. antaa yhtiökokousedustajalle ohjeet koskien yhtiökokouksessa päätettävää selvitystä yhtiön tulevaisuudesta.
5. merkitä tiedoksi yhtiön toimitusjohtajan esittelyn
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Käsittely Timo Väisänen poistui esteellisenä (osallisuusjäävi) käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Toimitusjohtaja Jyrki Pyykönen oli kuultavana kokouksessa klo 13.02-13.10.
Päätös Konsernijaosto hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
___________
Puheenjohtaja totesi kokouksen päättyneeksi klo 13.11 ja antoi sivuilla 4-5 olevan muutoksenhakuohjeen.