RSS-linkki
Kokousasiat:https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 12.06.2025/Pykälä 43
Jäsenten nimeäminen Arktisen Lapin ympäristönsuojelun ympäristöjaostoon
Kunnanhallitus 02.06.2025 § 121
Valmistelija Hallintojohtaja
Sodankylän kunta on vastannut 1.1.2020 alkaen Inarin kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävistä. Yhteistoiminta-alueeseen kuuluvat Sodankylän ja Inarin lisäksi Muonio, Enontekiö ja Utsjoki.
Yhteistoimintasopimuksen mukaan "Yhteistoiminnan järjestämistä varten Sodankylän kunnassa (vastuukunnassa) toimii yhteisenä toimielimenä teknisen lautakunnan alainen ympäristöjaosto. Toimielin toimii Sodankylän kunnan organisaatiossa.
Yhteisessä toimielimessä on 7 jäsentä: 2 Inarista, 1 Utsjoelta, 1 Enontekiöltä, 1 Muoniosta ja 2 Sodankylästä. Sopijakuntien valtuustot nimittävät jäsenensä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen tässä tarkoitettuun yhteiseen toimielimeen."
Toimielinten valinnassa on otettava huomioon tasa-arvolaki (609/1986). Sen 4 a §:n 1 mom. mukaan toimielimissä (pl. valtuusto) tulee olla sekä naisia että miehiä, kumpiakin vähintään 40 % jollei erityisistä syistä muuta johdu.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se nimeää Arktisen Lapin ympäristönsuojelun ympäristöjaostoon kaksi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.
Valtuustolle
Lisätietoja: hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,
mari.palolahti@inari.fi
_________
Valtuusto 12.06.2025 § 43
197/00.00.01.01/2025
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se nimeää Arktisen Lapin ympäristönsuojelun ympäristöjaostoon kaksi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.
Päätös
Valtuusto nimesi yksimielisesti Arktisen Lapin ympäristönsuojelun ympäristöjaostoon seuraavat henkilöt:
jäsen | henkilökohtainen varajäsen |
Anna Virolainen-Hynnä | Paulus Keskitalo |
Uule Sara | Teija Tamminen |
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
Lisätietoja: hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214
mari.palolahti@inari.fi
_________