Dynasty tietopalvelu
Inarin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 12.06.2025/Pykälä 37


Kokousasian teksti

 

Keskusvaalilautakunnan valinta valtuuston toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029

 

Kunnanhallitus 02.06.2025 § 115 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta, johon kuuluu viisi jäsentä ja tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Jäsenistä valtuuston on määrättävä yksi puheenjohtajaksi ja toinen varapuheenjohtajaksi. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa (kuntavaalit 2025) ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa (käytännössä seuraavissa kuntavaaleissa vuonna 2029).

 

Keskusvaalilautakunta on kokouksessaan 16.4.2025 § 39 esittänyt, että varajäseniä valitaan jatkossa 10, jotta vaalitoimitus turvataan.

 

Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan samassa vaalitoimituksessa noudattaen kuntalain 33 §:ssä säädettyä menettelyä. Varajäseniä ei valita henkilökohtaisina.

 

Toimielinten valinnassa on otettava huomioon naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain (609/1986) säännökset.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se valitsee

1. keskusvaalilautakuntaan viisi jäsentä ja kymmenen varajäsentä valtuuston toimikaudeksi

2. yhden jäsenen puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi. Varajäsenet tulevat jäsenten sijaan luettelon mukaisessa järjestyksessä.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

 

  Valtuustolle

  Lisätietoja: hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,

   mari.palolahti@inari.fi

  _________

 

 

 

Valtuusto 12.06.2025 § 37  

187/00.00.01.01/2025 

 

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee

1. keskusvaalilautakuntaan viisi jäsentä ja kymmenen varajäsentä valtuuston toimikaudeksi

2. yhden jäsenen puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.

Varajäsenet tulevat jäsenten sijaan luettelon mukaisessa järjestyksessä.

Päätös

Valtuusto valitsi yksimielisesti

1. keskusvaalilautakuntaan seuraavat henkilöt:

jäsen

Inger-Anne Äärelä

Antti Virkkula

Sauli Paasilinna

Riitta Näkkäläjärvi

Maijukka Pyykkö

 

varajäsenet kutsumajärjestyksessä

 Eila Kallioinen

 Petri Kulha

 Satu Airola

 Kaisa Tanhua

 Matti Kyllönen

 Emilia Nieminen

 Heli Aikio

 Janne Hannola

 Antero Karjalainen

 Anna Koskela

2. puheenjohtajaksi Inger-Anne Äärelä ja varapuheenjohtajaksi Antti Virkkula.

 

 

 

  Lisätietoja: hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,

   mari.palolahti@inari.fi

  _________