Dynasty tietopalvelu
Inarin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.06.2025/Pykälä 144


Kokousasian teksti

 

Inarin kunnan edustajan nimeäminen Kultamuseosäätiön hallitukseen

 

Kunnanhallitus 23.06.2025 § 144  

276/00.00.01.01/2025 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Museonjohtaja Anna-Kaisa Ek on toimittanut kuntaan oheisen kirjeen, jossa Inarin kuntaa pyydetään nimeämään jäsen ja hänelle henkilökohtainen varajäsen Kultamuseosäätion hallitukseen. Kultamuseosäätiö sr. sääntöjen 6 §:n mukaan jäsenten toimikausi on kolme vuotta. Kolmella vuodella tarkoitetaan säännöissä neljän vuosikokouksen välistä aikaa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää nimetä jäsenen ja varajäsenen Kultamuseosäätiön hallitukseen.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen ja nimesi Kultamuseosäätiön hallitukseen jäseneksi Anu Avaskarin ja varajäseneksi Janne Tervahaudan.

 

 

 Tiedoksi: Kultamuseosäätiö, nimeytyt

Lisätietoja:  hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,

mari.palolahti@inari.fi

__________