RSS-linkki
Kokousasiat:https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.06.2025/Pykälä 129
Viranhaltijapäätökset ja tiedoksi saatettavat asiat
Kunnanhallitus 23.06.2025 § 129
557/07.02.00/2024
Ohessa on luettelo kunnanhallituksen päätösvallan siirto-oikeuden perusteella
28.5.-17.6.2025 tehdyistä viranhaltijapäätöksistä, jotka on laitettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon osoitteeseen www.inari.fi päätöksen allekirjoituspäivänä.
Tiedoksi:
- Lapin hyvinvointialueen ja Pohjoisen palvelualueen kuntaneuvottelu 19.5.2025
- Koulurakentamisen ohjausryhmän päätöskokouksen muistio 27.5.2025
- Koulurakentamisen ohjausryhmän yhteenveto hankkeista 2018 - 2025
- Johtoryhmän muistio 3.6.2025
- Sisäilmatyöryhmän muistio 26.5.2025
- Äänestysaluejaon muuttaminen vuodelle 2026, kirje kunnanhallitukselle
- ELY-keskuksen vastaus nuorisovaltuuston tekemään aloitteeseen
- KT:n yleiskirje 12/2025: Kunta- ja hyvinvointialan työsuojelun yhteistoimintaa ja työsuojeluvaltuutetun ajankäyttöä ja ansionmenetyksen korvaamista koskevat työ- ja virkaehtosopimukset sekä pilotti työsuojeluvaltuutetun ajankäytön määräytymiseen
- KT:n yleiskirje 13/2025: Kunta-alan teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen keskitetyn erän käyttö 1.6.2025 lukien sekä kehittämisohjelman paikallinen erä 1.6.2025 lukien
- KT:n yleiskirje 18/2025: Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus 2025–2028 (OVTES 2025–2028)
- KT:n yleiskirje 19/2025: Kunta-alan tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimus 2025–2028 ja Virka- ja työehtosopimus uudesta kunta-alan teknisen alan virka- ja työehtosopimuksesta (TATES) ja TS- ja TTES-sopimusten lakkaamisesta
Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi
1. viranhaltijoiden tekemät päätökset ja päättää, että se ei KuntaL 92 §:n mukaisessa tarkoituksessa käytä otto-oikeuttaan
2. muut luetellut asiat.
Käsittely Sähköiseen kokoukseen on 19.6.2025 lisätty maanrakennusmestarin viranhaltijapäätös 26.5.2025 § 12 ja teknisen johtajan viranhaltijapäätös 13.6.2025 § 73.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.
Toimeksi: hallinto-osasto / asiakirjapalvelu
Lisätietoja: hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,
mari.palolahti@inari.fi
__________