Dynasty tietopalvelu
Inarin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.06.2025/Pykälä 152



Kokousasian teksti

 

Inarin kunnan lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle alueidenkäyttölaiksi

 

Kunnanhallitus 23.06.2025 § 152  

257/00.04.00/2025 

 

Valmistelija Tekninen johtaja

 

 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle uudeksi alueidenkäyttölaiksi on yleisesti lausuttava. Lausunnot pyydetään antamaan viimeistään 11.7.2025.

 

 Esityksen tavoitteena on uudistaa alueidenkäyttöä koskevat säännökset Petteri Orpon hallitusohjelman tavoitteiden toteuttamiseksi. Esityksen tavoitteena on myös, että alueidenkäyttöä koskevia säännöksiä uudistettaessa otetaan huomioon alueidenkäytön suunnittelun tulevaisuuden haasteista, muuttuvasta toimintaympäristöstä sekä aluehallinnon rakenteiden muutoksista aiheutuvat kehittämistarpeet. Lisäksi uudistuksen tavoitteena on selkeyttää ja sujuvoittaa alueidenkäyttöä koskevia säännöksiä ja tehdä niihin tarvittavat lakitekniset ja kielelliset korjaukset.

 

Ehdotus Inarin kunnan lausunnoksi ohessa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää antaa oheisen lausunnon.

 

Käsittely  Tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela oli paikalla asiantuntijana. Kokous keskeytettiin kuulemisen ajaksi klo 16.23-17.14.

 

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen ja lisäsi lausuntoon seuraavat kohdat:

3.kohtaan: Maanomistajalle jää edelleen oikeus hakea asemakaavaan muutosta, esittää sille tavoitteita, jättää mielipiteensä kaavaluonnoksesta ja edelleen kaavaehdotuksesta, saada näihin vastineet ja hakea muutosta kaavapäätökseen.

4.Kommentit lukuun 18 muutoksenhausta

-    Asemakaavaa koskevan valitusoikeuden kaventaminen siten, että valitusoikeus kaavallisesta ratkaisusta on ainoastaan osallisella, on ristiriidassa perustuslain suojaaman kunnan itsehallintoon kuuluvan kunnan jäsenen mahdollisuuden kanssa valvoa kunnallista päätöksentekoa. Ehdotettu säännös muodostaisi poikkeuksen Suomen lainsäädännön järjestelmään. 

 

 

 Tiedoksi: Ympäristöministeriö

  Lisätietoja: tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela, puh. 040 655 1611,

reetta-mari.tammela@inari.fi

__________