Dynasty tietopalvelu
Inarin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.06.2025/Pykälä 156


Kokousasian teksti

 

Inergia Oy:n ylimääräinen yhtiökokous

 

Kunnanhallitus 23.06.2025 § 156  

124/02.00.01/2024 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Hallintosäännön 22 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa tytäryhteisöjen hallitusten jäsenten nimitysprosessista ja nimeää kunnan ehdokkaat tytäryhteisöjen hallituksiin. Kunnanhallitus nimeää ehdokkaat yleensä aina uuden valtuustokauden alkaessa.

 

Kuntalain 47 §:n mukaan kunnan tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus sekä strateginen merkittävyys.

 

Konserniohjeen mukaan hallitusjäsenehdokkaiksi tulee nimetä ja valita tasa-arvolain mukaisesti tasapuolisesti naisia ja miehiä. Tytäryhteisöjen hallituksiin nimetään kuntakonsernin ulkopuolisia henkilöitä, mikäli se on kuntakonsernin

kokonaisedun näkökulmasta perusteltua.

 

Tytäryhteisöjen hallituksilla tulee kollektiivina olla toimialan tuntemuksen lisäksi riittävä liiketoiminnan ja talouden osaaminen sekä kyky ohjata toimitusjohtajaa yhteisölle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää

1. edellyttää, että Inergia Oy pitää ylimääräisen yhtiökokouksen kunnanjohtajan kanssa sovittuna aikana

2. nimetä seitsemän ehdokasta yhtiön hallitukseen toistaiseksi siihen asti, kunnes kunnanhallitus nimeää uudet ehdokkaat

3. nimetä ehdokkaista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Kunnanhallitus nimesi yksimielisesti ehdokkaiksi yhtiön hallitukseen Arto Leivon, Anna Virolainen-Hynnän, Miia Kärnän, Nina Niittyvuopion, Uule Saran, Antti Kinnusen ja Ari Parviaisen.

Ehdokkaaksi puheenjohtajaksi nimettiin Arto Leivo ja varapuheenjohtajaksi Anna Virolainen-Hynnä.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 Toimeksi: yhtiökokousedustaja

 Tiedoksi: Inergia Oy, ehdokkaiksi nimetyt

 Lisätietoja:  hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,

mari.palolahti@inari.fi

 __________