RSS-linkki
Kokousasiat:https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.06.2025/Pykälä 157
Inarin Kiinteistöt Oy:n ylimääräinen yhtiökokous
Kunnanhallitus 23.06.2025 § 157
194/02.00.01/2024
Valmistelija Hallintojohtaja
Hallintosäännön 22 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa tytäryhteisöjen hallitusten jäsenten nimitysprosessista ja nimeää kunnan ehdokkaat tytäryhteisöjen hallituksiin. Kunnanhallitus nimeää ehdokkaat yleensä aina uuden valtuustokauden alkaessa.
Kuntalain 47 §:n mukaan kunnan tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus sekä strateginen merkittävyys.
Konserniohjeen mukaan hallitusjäsenehdokkaiksi tulee nimetä ja valita tasa-arvolain mukaisesti tasapuolisesti naisia ja miehiä. Tytäryhteisöjen hallituksiin nimetään kuntakonsernin ulkopuolisia henkilöitä, mikäli se on kuntakonsernin
kokonaisedun näkökulmasta perusteltua.
Tytäryhteisöjen hallituksilla tulee kollektiivina olla toimialan tuntemuksen lisäksi riittävä liiketoiminnan ja talouden osaaminen sekä kyky ohjata toimitusjohtajaa yhteisölle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää
1. edellyttää, että Inarin Kiinteistöt Oy pitää ylimääräisen yhtiökokouksen kunnanjohtajan kanssa sovittuna aikana
2. nimetä viisi ehdokasta yhtiön hallitukseen toistaiseksi siihen asti, kunnes kunnanhallitus nimeää uudet ehdokkaat
3. nimetä ehdokkaista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.
Kunnanhallitus nimesi yksimielisesti ehdokkaiksi yhtiön hallitukseen Jari Huhtamellan, Veikko Tarvaisen, Janne Hannolan, Jatta Kaivosojan ja Anniina Turusen.
Ehdokkaaksi puheenjohtajaksi nimettiin Jari Huhtamella ja varapuheenjohtajaksi Veikko Tarvainen.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
Toimeksi: yhtiökokousedustaja
Tiedoksi: Inarin Kiinteistöt Oy, ehdokkaiksi nimetyt
Lisätietoja: hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,
mari.palolahti@inari.fi
__________