Dynasty tietopalvelu
Inarin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.06.2025/Pykälä 159


Kokousasian teksti

 

Nuoriso- ja luontomatkailukeskus Inari Oy:n ylimääräinen yhtiökokous

 

Kunnanhallitus 23.06.2025 § 159  

409/02.00.01/2023 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Hallintosäännön 22 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa tytäryhteisöjen hallitusten jäsenten nimitysprosessista ja nimeää kunnan ehdokkaat tytäryhteisöjen hallituksiin. Kunnanhallitus nimeää ehdokkaat yleensä aina uuden valtuustokauden alkaessa.

 

Kuntalain 47 §:n mukaan kunnan tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus sekä strateginen merkittävyys.

 

Konserniohjeen mukaan hallitusjäsenehdokkaiksi tulee nimetä ja valita tasa-arvolain mukaisesti tasapuolisesti naisia ja miehiä. Tytäryhteisöjen hallituksiin nimetään kuntakonsernin ulkopuolisia henkilöitä, mikäli se on kuntakonsernin

kokonaisedun näkökulmasta perusteltua.

 

Tytäryhteisöjen hallituksilla tulee kollektiivina olla toimialan tuntemuksen lisäksi riittävä liiketoiminnan ja talouden osaaminen sekä kyky ohjata toimitusjohtajaa yhteisölle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää

1. edellyttää, että Nuoriso- ja luontomatkailukeskus Inari Oy pitää ylimääräisen yhtiökokouksen kunnanjohtajan kanssa sovittuna aikana

2. nimetä kolme ehdokasta yhtiön hallitukseen toistaiseksi siihen asti, kunnes kunnanhallitus nimeää uudet ehdokkaat

3. nimetä ehdokkaista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Kunnanhallitus nimesi yksimielisesti ehdokkaiksi yhtiön hallitukseen Pirjo Valikaisen, Juha-Pekka Björkstedtin ja Ainomaija Mäenpään.

Ehdokkaaksi puheenjohtajaksi nimettiin Pirjo Valikainen ja varapuheenjohtajaksi Juha-Pekka Björkstedt.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

 Toimeksi: yhtiökokousedustaja

 Tiedoksi: Nuoriso- ja luontomatkailukeskus Inari Oy, ehdokkaiksi nimetyt

 Lisätietoja: hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,

mari.palolahti@inari.fi

 __________