Dynasty tietopalvelu
Inarin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.09.2025/Pykälä 224


Kokousasian teksti

 

Saariselän Siula Oy:n ylimääräinen yhtiökokous / hallituksen kokoonpanon muutos

 

Kunnanhallitus 23.06.2025 § 161 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Hallintosäännön 22 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa tytäryhteisöjen hallitusten jäsenten nimitysprosessista ja nimeää kunnan ehdokkaat tytäryhteisöjen hallituksiin. Kunnanhallitus nimeää ehdokkaat yleensä aina uuden valtuustokauden alkaessa.

 

Kuntalain 47 §:n mukaan kunnan tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus sekä strateginen merkittävyys.

 

Konserniohjeen mukaan hallitusjäsenehdokkaiksi tulee nimetä ja valita tasa-arvolain mukaisesti tasapuolisesti naisia ja miehiä. Tytäryhteisöjen hallituksiin nimetään kuntakonsernin ulkopuolisia henkilöitä, mikäli se on kuntakonsernin

kokonaisedun näkökulmasta perusteltua.

 

Tytäryhteisöjen hallituksilla tulee kollektiivina olla toimialan tuntemuksen lisäksi riittävä liiketoiminnan ja talouden osaaminen sekä kyky ohjata toimitusjohtajaa yhteisölle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää

1. edellyttää, että Saariselän Siula Oy pitää ylimääräisen yhtiökokouksen kunnanjohtajan kanssa sovittuna aikana

2. nimetä kolme ehdokasta yhtiön hallitukseen toistaiseksi siihen asti, kunnes kunnanhallitus nimeää uudet ehdokkaat

3. nimetä ehdokkaista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Kunnanhallitus nimesi yksimielisesti ehdokkaiksi yhtiön hallitukseen Lauri Valolan, Markku Harrin ja Tarja Huhtamellan.

Ehdokkaaksi puheenjohtajaksi nimettiin Lauri Valola ja varapuheenjohtajaksi Markku Harri.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 Toimeksi: yhtiökokousedustaja

 Tiedoksi: Saariselän Siula Oy, ehdokkaiksi nimetyt

  Lisätietoja: hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,

mari.palolahti@inari.fi

__________

 

 

 

Kunnanhallitus 15.09.2025 § 224  

193/02.00.01/2024 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Markku Harri on 9.9.2025 ilmoittanut eroavansa Saariselän Siula Oy:n hallituksesta henkilökohtaisista syistä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää

1. nimetä ehdokkaan Saariselän Siula Oy:n hallitukseen toistaiseksi siihen asti, kunnes kunnanhallitus nimeää uudet ehdokkaat

2. kehottaa yhtiötä pitämään tarvittaessa ylimääräisen yhtiökokouksen uuden hallituksen jäsenen valitsemiseksi.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen ja nimesi yksimielisesti Uule Saran ehdokkaaksi Saariselän Siula Oy:n hallitukseen.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 Toimeksi: yhtiökokousedustaja

 Tiedoksi: Saariselän Siula Oy, ehdokkaaksi nimetty

  Lisätietoja: hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,

mari.palolahti@inari.fi

__________