RSS-linkki
Kokousasiat:https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.09.2025/Pykälä 229
Inarin Vuokra-asunnot Oy:n omistajaohjaus – omakotitalo-kiinteistön myyminen
Kunnanhallitus 15.09.2025 § 229
437/02.00.01/2025
Valmistelija Talouspäällikkö
Inarin kunta on saanut 29.8.2025 tytäryhtiö Inarin Vuokra-asunnot Oy:ltä omistajaohjauspyynnön, jossa yhtiö pyytää kunnanhallitukselta lupaa myydä omistamansa omakotitalo-kiinteistö Inarin Ventäjäntie 4:stä.
Omakotitalo on hankittu päiväkotipalveluiden tueksi. Uuden päiväkodin valmistumisen jälkeen palvelut on siirretty pois Ventäjäntie 4:stä ja kiinteistö on näin ollen jäänyt tyhjäksi.
Omakotitalon vuokraaminen tai omistaminen ei ole Inarin Vuokra-asuntojen strategian mukaisesti järkevää, joten olisi luontevaa myydä se pois. Myynti on tarkoitus toteuttaa tarjouskauppana, jonka lähtöhinta tulee olemaan 150 000 euroa. Inarin kunnan konserniohjeen mukaan yhteisön hallituksen on hankittava jo asian valmisteluvaiheessa kirjallinen kunnan kanta kiinteistö- ja yrityskauppaan.
Kiinteistökaupan toteuduttua, Inarin Vuokra-asunnot maksaa pois kunnalta saaman 150 000 euron tilapäislainan korkoineen 14 vrk kuluessa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää hyväksyä esitetyn omakotitalo-kiinteistön Ventäjäntie 4, Inari myymisen.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
Tiedoksi: Inarin Vuokra-asunnot Oy
Lisätietoja: talouspäällikkö Keijo Kauppinen, puh. 040 517 5042,
____________