RSS-linkki
Kokousasiat:https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.09.2025/Pykälä 216
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Inarin kuntakonsernin puolivuosikatsaus 30.6.2025 (pdf 1.97 mb) |
Inarin kuntakonsernin puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2025
Kunnanhallitus 15.09.2025 § 216
413/02.02.02/2025
Valmistelija Talouspäällikkö
Oheisessa kuntakonsernin puolivuosikatsauksessa tarkastellaan kunnan ja sen tytäryhtiöiden talouden ja toiminnan kehitystä ja toteutumista 1.1. - 30.6.2025. Kunnan talouden toteutumaa verrataan kuluvan vuoden talousarvioon ja edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Konsernin ja kunnan yhtiöiden talouden toteutumista verrataan edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan.
Kunnan talousarvio toteutui kesäkuun lopussa toimintakatteen (nettomenojen) osalta lähes suunnitellusti, toteutuman ollessa 48,6 % talousarvioon verrattuna.
Verotulojen toteuma ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli ainoastaan 40 %. Toteumaprosentti jäi matalaksi tarkasteluajankohtaan nähden. Syynä tähän oli kiinteistöverojen kertyminen pääosin vasta vuoden jälkipuoliskolla. Kuntaliiton elokuun ennusteen mukaan verotulot yhteensä Inarissa olisivat toteutumassa n. 0,65 milj. euroa suurempana kuin tälle vuodelle talousarviossa on arvioitu.
Valtionosuudet ovat kesäkuun lopussa toteutuneet 51,1 %. Elokuussa päivitetyn ennakollisen VM:n valtionosuus-laskelman mukaan 2025 valtionosuus olisi noin 0,28 milj. euroa suurempi mitä talousarviossa on tälle vuodelle arvioitu.
Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana investointeja on ehtinyt toteutua n. 2 milj. euroa. Osa suunnitelluista investointihankkeista ei kuluvalla vuodella toteudu, joten niitä esitetään siirrettäväksi ensi vuodelle. Maanmyyntiä kesäkuun loppuun mennessä on kertynyt noin 220 000 euroa. Maan ostoon on käytetty n. 55 000 euroa.
Suunniteltua 1 milj. euron talousarviolainaa ei toistaiseksi ole nostettu, mutta asia tulee tarkasteltavaksi toisella vuosipuoliskolla.
Talousarvio laadittiin n. 0,6 milj. euroa alijäämäiseksi. Kunnan tilinpäätösennuste on laadittu 30.6. toteuma-arvion perusteella, sekä tällä hetkellä käytettävissä olevilla Kuntaliiton valtionosuuslaskelmalla ja verotuloennusteella. Kuluvan vuoden tilinpäätös olisi tämän hetken arvion mukaan jäämässä n. 0,4 milj. euroa alijäämäiseksi joka sisältää mm. Sivistyksen talousarvioylityksen johon haetaan lisämäärärahaa seuraavassa käsittelyssä.
Konsernin tulos oli kesäkuun lopussa alijäämäinen n. 1,9 milj. euroa. Viime vuoden vastaavaan aikaan tulos oli n. 1,2 milj. euroa alijäämäinen. Kunnan puolella vielä kesäkuun lopussa toteutumattomat tuloerät kiinteistöveron ja Inergia Oy:n osingon osalta ovat syynä sekä kunnan että konsernin ensimmäisen vuosipuoliskon alijäämäiseen tulokseen. Konsernin lainakanta asukasta kohden on ollut laskusuunnassa ollen nyt 4 642 euroa. Lainat ja vuokravastuut yhteensä ovat puolestaan korkealla tasolla, kesäkuun lopussa 10 181 euroa asukasta kohden.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää merkitä Inarin kuntakonsernin puolivuosikatsauksen 30.6.2025 tilanteen mukaisena tiedoksi ja toimittaa sen edelleen tiedoksi valtuustolle.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
Valtuustolle
Lisätietoja: talouspäällikkö Keijo Kauppinen, puh. 040 517 5042,
keijo.kauppinen@inari.fi
___________