Dynasty tietopalvelu
Inarin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.09.2025/Pykälä 217


Kokousasian teksti

 

Vuoden 2025 talousarviomuutoksia

 

Kunnanhallitus 15.09.2025 § 217  

124/02.02.02/2025 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja, talouspäällikkö

 

Sivistystoimen taloudessa on havaittavissa merkittävää kustannusten nousua. Ennakoitu ylitys on 1 400 000 euroa, näistä rakennuskannan muutoksiin liittyviä kustannuksia on arviolta puolet. Ylitykset painottuvat perus- ja lukio-opetukseen.

 

Palkkakustannukset nousevat 700 000 euroa yli ennakoidun, mutta sitä kompensoi 400 000 euroa suuremmat tulot saamenopetuksen perusteella.

 

Palveluiden ostot ovat suhteessa merkittävin ylityksen kohta, vuositasolla noin 884 000 euroa, kohdentuen seuraavasti: ICT-palvelut 117 000, puhtaanapito 71 000, rakentamis- ja kunnossapito 233 000, ruoka- ja ravitsemusostot 200 000, koulukuljetus 200 000, sosiaali- ja terveyspalvelut 89 000,  koulutus- ja kulttuuripalvelut 86 000. Muiden palveluiden toteumaan on jäämässä käyttämättä 170 000 euroa.

 

Muiden toimintakulujen osalta merkittävä on koneiden ja laitteiden vuokra leasing-hankintana tehdystä kalustosta. Inarin koulun leasingvuokra lähti juoksemaan marraskuussa 2024 ja leasingvuokriin on varattu liian vähän rahaa, arviolta 400 000 euroa.

 

Saariselän kehittämisrahastoon tarvittavia talousarviomuutoksia ovat seuraavat: Muihin tuottoihin oli alun perin varattu 250 000 euroa maa-alueiden myyntiä varten. 2025 vuoden ennuste on kokonaisuudessaan 80 000 euroa sillä kaikki tontit ovat tällä hetkellä varattuja ja kohteisiin on odotettavissa ainoastaan vuokrasopimuksia. Esitetään 170 000 euron määrärahan vähennystä muihin toimintatuottoihin.

 

Saariselän kehittämisrahaston suunnitelman mukaisiin poistoihin oli varattu 2025 talousarviossa 150 000 euroa. Tämän hetkinen arvio koko vuoden poistoille on noin 250 000 euroa. Esitetään 100 000 määrärahan lisäystä suunnitelman mukaisiin poistoihin. Toteuma-arvion perusteella Saariselän kehittämisrahaston tilikaudesta tulisi noin 0,2 milj. euroa alijäämäinen.

 

Kalatalouden kehittämisrahastolle haetaan talousarviomuutosta liittyen Veskoniemen kalahalli -investointiin. Hankkeelle saatiin ELY-keskukselta investointiavustusta maksimissaan 313 600 euroa, mutta tämä oli virheellisesti kirjattu 2025 talousarviossa sekä vuodelle 2024 että 2025. Investointiavustus tuloutettiin kokonaisuudessaan 2024 tilinpäätöksessä. Tämän johdosta korjataan vuoden 2025 talousarviota siten, että investointiavustus poistetaan 2025 investointien rahoitusosuudesta.

 

Lisäksi haetaan 152 000 euron lisämäärärahaa Veskoniemen kalahallin vuoden 2025 talousarvioon. Rakennuskustannusbudjettiin on tullut ylityksiä johtuen lisätöistä jotka aiheutuivat poikkeuksellisesta maaperästä. Maaperä häiriintyi alkuperäisten viemärikaivantojen yhteydessä. Tästä johtuen viemärit ja kaivot alkoivat liikkumaan eivätkä pysyneet asennuskoroissa. Tätä varten kehittämisrahasto joutui pyytämään konsultointia geosuunnittelijalta. Häneltä saatujen ohjeiden mukaisesti viemärit ja kaivot jouduttiin perustamaan uudelleen teräsarinoiden varaan. Tien siirto tehtiin myös tähän liittyen. Sen omamassa kuormitti liikaa viemärikaivantoja ja aiheutti osaltaan maamassojen liikettä. LVI-suunnitteluun syntyi myös lisäkustannuksia, koska pohjavesien pumppaukset täytyi suunnitella uusiksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle muutettavaksi kuluvan vuoden talousarviota siten, että

  1. Sivistystoimen talousarvioon lisätään 1 400 000 euroa
  2. Saariselän kehittämisrahaston muista toimintatuotoista vähennetään 170 000 euroa
  3. Saariselän kehittämisrahaston suunnitelman mukaisiin poistoihin lisätään 100 000 euroa
  4. Kalatalouden kehittämisrahastolle myönnetään 152 000 euron lisämääräraha Veskoniemen Kalahalliin.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Käsittely Sivistysjohtaja Ilkka Korhonen ja talouspäällikkö Keijo Kauppinen olivat paikalla asiantuntijoina klo 16.13-16.40. Kokous keskeytettiin kuulemisen ajaksi.

 

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 Valtuustolle

Lisätietoja: sivistysjohtaja Ilkka Korhonen, puh. 0400 131 231,

 ilkka.korhonen@inari.fi

 

 ___________