RSS-linkki
Kokousasiat:https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Yhteistyötoimikunta
Pöytäkirja 30.09.2025/Pykälä 14
Kunnan henkilöstöohjeen päivittäminen / työryhmän nimeäminen
Yhteistyötoimikunta 30.09.2025 § 14
596/00.01.01.01/2023
Valmistelija Hallintojohtaja
Kunnanhallituksen hyväksymät Inarin kunnan henkilöstöohjeet sisältäen kuntakonsernin henkilöstöperiaatteet ja -ohjeet on valmisteltu vuonna 2028 tehtävään nimetyn työryhmän toimesta. Sen jälkeen ohjeita on päivitetty useita kertoja. KVTES:n ja OVTES osio G:n palkkausjärjestelmä muuttuu tasopalkkajärjestelmäksi 1.10.2025 alkaen ja näin ollen on hyvä aika päivittää myös kunnan henkilöstöohje kokonaisuudessaan loppuvuoden aikana.
Viimeksi työryhmään nimettiin työnantajan edustajina toimialajohtajat sekä neljä ammattijärjestön edustajaa; kaksi JUKO ry:n edustajaa, joista toinen oli teknisen sopimusalan edustaja, yksi Julkisen alan unioni JAU ry: n ja yksi KoHo ry:n edustaja.
Kunnanhallituksen toimivallan 5 § mukaan kunnanjohtajalla on oikeus asettaa työryhmiä. Päivitettävän henkilöstöohjeen hyväksyy kunnanhallitus.
Esittelijä Hallintojohtaja Mari Palolahti
Päätösehdotus
Yhteistyötoimikunta
- esittää kunnanjohtajalle nimettäväksi työryhmän valmistelemaan henkilöstöohjeen päivittämisen
- esittää, että työryhmään nimetään kolme työnantajan edustajaa eli toimialajohtajat ja neljä ammattijärjestöjen edustajaa eli kaksi JUKO ry:n edustajaa, joista toinen teknisen sopimusalan edustaja, yksi JAU:n edustaja ja yksi SOTE ry:n edustaja.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös
Yhteistyötoimikunta yksimielisesti hyväksyi hallintojohtajan ehdotuksen.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.