RSS-linkki
Kokousasiat:https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 01.10.2025/Pykälä 33
Tarkastuslautakunnalle säännönmukaisesti toimitettavat asiakirjat
Tarkastuslautakunta 01.10.2025 § 33
424/00.01.01.02/2025
Valmistelija Tarkastuslautakunnan sihteeri
Kuntalain 124 §:n mukaan tarkastuslautakunnalla ja tilintarkastajalla on oikeus salassapitosäännösten estämättä saada kunnan viranomaisilta tietoja ja nähtäväkseen asiakirjoja, joita tarkastuslautakunta tai tilintarkastaja pitää tarpeellisena arviointitehtävän hoitamiseksi.
Käytännössä salassa pidettävien asiakirjojen pyytäminen edellyttää lautakunnan päätöstä.
Tarkastuslautakunnan arviointitehtävän kannalta on perusteltua, että heille toimitetaan säännönmukaisesti tehtävän kannalta keskeisiä asiakirjoja.
Lautakunta pyytää, että sille toimitetaan säännönmukaisesti mm. seuraavat asiakirjat:
- talousarvio ja –suunnitelma
- osavuosikatsaukset tai muut kunnan kokonaiskehitystä kuvaavat raportit
- hallintosääntö, toimielinten toimivallat sekä niiden muutokset
- valtuuston pöytäkirjat
- kunnanhallituksen pöytäkirjat
Lautakunnan jäsenten on tarpeen tehdä tilikauden aikaisista havainnoistaan muistiinpanoja, jotka auttavat lautakunnan työskentelyä ja arviointikertomuksen laatimista.
Lautakunta päättää sille säännönmukaisesti toimitettavista asiakirjoista. Koko lautakunta seuraa valtuuston ja hallituksen päätöksiä sekä konsernin toimivuutta.
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta päättää, että kunnanhallituksen ja valtuuston pöytäkirjat toimitetaan kaikille jäsenille ja muiden lautakuntien pöytäkirjat nimetyille lautakunnan jäsenille. Seurannasta jäsenet raportoivat kokouksissa.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös
Talousarvio ja tilinpäätös toimitetaan jäsenille ja varajäsenille paperisina asiakirjoina.
Päätettiin, että valtuuston, kunnanhallituksen, elinvoimajaoston sekä lautakuntien pöytäkirjoja seurataan sähköisessä kokousjärjestelmässä. Pöytäkirjojen tulee näkyä kaikille tarkastuslautakunnan jäsenille ja varajäsenille.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
Toimeksi ATK-päällikkö
Tiedoksi kunnanhallitus, elinvoimajaosto, lautakunnat
________