RSS-linkki
Kokousasiat:https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.10.2025/Pykälä 89
Kiianpuiston suunnitelmien hyväksyminen
Tekninen lautakunta 15.10.2025 § 89
474/10.03.01.02.01.00/2025
Valmistelija Tekninen johtaja
Inarin kirkonkylän Kiianpuiston leikkikenttä on voittanut vuoden 2025 kuntalaisten äänestämän osallistavan budjetoinnin mukaisen 10 000 €. Alkuperäisen voittajaehdotuksen tavoitteena oli lisätä paikan viihtyisyyttä ja se oli kirjattu ehdotuksesta äänestykseen seuraavasti: Inarin kirkonkylän leikkipuiston parannus: viihtyvyyden ja visuaalisen ilmeen kohennus, nurmikenttä. Ehdotus sai 18,4 % annetuista äänistä.
Vihreiden valtuustoryhmä ehdotti, että suunniteluun osallistettaisiin käyttäjiä eli lapsia. Tästä tiedotettiin verkossa ja alueella sekä muun muassa päiväkodeissa. Alkuperäinen voittajaehdotuksen ja lapsilta saatujen piirustusten perusteella on laadittu oheinen esitys, joka on saatettu nähtäville kunnan verkkosivuille ja johon on voinut jättää kommentteja. Saadut suunnitteluideat ja kommenttiaineisto ohessa.
Suunnitelmassa esitetään alueelle toteutettavan niittyalue ja viinimarjapensaita, kuntattava alue, jossa esimerkiksi puolukkaa, mustikkaa tai variksenmarjaa, kulkuväylät hyppelykivetyksin ja yleistä maanpinnan erojen tasausta ja alueen ja sen välitön ympäristön siistimistä sekä paikkavaraus uudelle leikkivälineelle. Annetuissa suunnitelmaehdotuksissa esitettiin leikkikenttää ympäröivän valkoisen aidan maalaamista saamenlipun väreihin ja valaistuksen parantamista. Kommenteissa toivottiin eväspaikkaa ja sääsuojaa sateelta tai paisteelta. Suunnitelmaehdotus ohessa.
Esittelijä Tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela
Päätösehdotus
Tekninen lautakunta päättää hyväksyä käsittelyssä esitettyjen tarkennusten mukaisena esitetyn suunnitelman toteutettavaksi määrärahan puitteissa.
Käsittely
Keskusteltiin aidan värityksestä ja katoksen tarpeellisuudesta.
Päätös
Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti teknisen johtajan päätösehdotuksen.
Tiedoksi: kunnossapitoinsiööri, reittimestari
Toimeksi: kunnossapitoinsiööri, reittimestari
Lisätietoja: tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela, puh. 040 655 1611
reetta-mari.tammela@inari.fi
__________