RSS-linkki
Kokousasiat:https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.10.2025/Pykälä 92
Kuntalaisaloite avantouintipaikasta kuntalaisille
Kunnanhallitus 04.08.2025 § 179
Valmistelija Hallintojohtaja
53 inarilaista on allekirjoittanut oheisen Päivi Aakun tekemän kuntalaisaloitteen avantouintipaikasta kuntalaisille. Aloitteessa esitetään, että kunta järjestää Ivaloon Kolpakon rantaan lämmitetyn kopin vaatteiden vaihtoa varten sekä uppopumpun, joka pitää avannon sulana. Avantouintipaikan käyttäjät huolehtisivat alueen hoidosta.
Avantouintipaikasta on aiemminkin tehty aloitteita ja lisäksi sitä ehdotetaan osallistuvassa budjetoinnissa vuosittain. Siksi on syytä tehdä selvitys sen toteuttamismahdollisuuksista, kustannuksista, paikallisten yrittäjien palveluista ja muissa kunnissa toteutetuista vastaavista palveluista.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää pyytää aloitteesta teknisen toimen ja sivistystoimen yhteisen selvityksen 30.9.2025 mennessä.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen ja lisäksi päätti, että selvityksen tulee koskea myös Inarin kirkonkylää.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
Tiedoksi: tekninen toimi, sivistystoimi, aloitteen tekijä
Lisätietoja: hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,
mari.palolahti@inari.fi
___________
Tekninen lautakunta 15.10.2025 § 92
243/00.04.03/2025
Valmistelija Tekninen johtaja
Kunnahallitus pyytää teknisen lautakunnan ja sivistystoimen selvitystä koskien kuntalaisaloitetta avantouintipaikan järjestämiselle Kolpakon rantaan Ivalossa sekä Inarin kirkonkylässä kuten kunnanhallitus on päätöksellään aloitteen selvityspyyntöä laajentanut. Asian esittely yllä. Aloite ohessa.
Sivistysjohtaja ja tekninen johtaja ovat todenneet aloitteen johdosta, että sivistysjohtaja vie aloitteen sivistyslautakunnalle tiedoksi, mutta kunnanhallitukselle toimitettavan vastineen laati tekniselle lautakunnalle tekninen johtaja.
Ivalon, Inarin ja Saariselän avantouintipaikkamahdollisuuksia kunnan hallitsemalla ranta-alueilla on kartoitettu useassa yhteydessä. Virtaavaa vettä ei lähtökohtaisesti suositella Tukesin ohjeen ” TURVALLINEN TALVIUINTIPAIKKA” mukaisesti talviuintiin, tai ne vaativat erityistä huomiota suunnitteluun ja rakenteisiin. Avantouintipaikan toimivan ja turvallisen toiminnan vaatimukset toimiakseen vaativat ylläpito- ja vastuuresursseja. Ohessa TURVALLINEN TALVIUINTIPAIKKA -ohje.
Ohjeen mukaisesti:
”Talviuintipaikkaa ei suositella rakennettavaksi virtaavalle paikalle. Mikäli talviuintipaikka sijoitetaan virtaavalle paikalle, tulee virtauksen aiheuttama riski
ja turvallisuusseikat avannossa ottaa huomioon. Jään alle joutuminen voidaan estää erilaisin vedenalaisin suojaseinämin. Avannon reunalle veden alle voidaan esimerkiksi asentaa noin metrin korkuinen turvaverkko, johon ei pääse takertumaan.”
Aloitteen mukainen hanke koskee Kolpakon rantaa, jossa on virtavesi. Pukukopin ja pumpun lisäksi myös veden alapuolet rakenteet ja riittävän turvallisuuden takaava valaistus tulisi toiminnan harjoittajan ylläpidettäviksi. On tarkoituksen mukaista, että talviuintipaikan ylläpitäjä vastaa alueen rakennusten, laitteiden, kulkureittien ja varusteiden kunnossapidosta ja tarkastuksista sekä talviuintipaikan ja uintialueen puhdistuksesta, ylläpidosta ja turvallisuudesta ja pitää näistä kirjaa. Kunnalla ei ole osoitettavissa henkilöstöresursseja ilman toimintojen uudelleen järjestämistä ilta- ja päivystysluonteisesti. Mikäli aluetta ei sopimuksella erikseen osoiteta toimijan hallintaan, ei kunta voi siirtää turvallisuusvastuuvelvoitetta kolmannelle osapuolelle kuten avantouintipaikan käyttäjille.
Ensisijaisesti toiminta edellyttää (kustannuksia muodostuu):
- tarkoituksen mukainen turvallinen paikka, mieluiten virtaamattoman veden, riittävä vedensyvyys ja ranta, jolla rakennusoikeutta rakenteille
- ylläpitoresurssin jatkuvan turvallisuusvelvoitteen täyttämiseksi
- mm. sähköliittymä ja valaistus, pumppu, portaat, lämmitetty pukusuoja.
Kolpakon ranta ei täytä turvallisuuden vaatimuksia, joten sitä ei voida osoittaa kyseiseen tarkoitukseen. Toiminta tulisi olla lähtökohtaisen yrityksen tai seuran toimintaa siten, että aukioloaikoina siellä olisi jatkuva valvonta.
Inarin alueella on talviuintimahdollisuuksia tarjoavia yrityksiä.
Esittelijä Tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela
Päätösehdotus
Tekninen lautakunta päättää, ettei se ryhdy toimiin avantouintipaikan järjestämiseen tai ylläpitoon ja antaa edellä kuvatun esittelytekstin selvityksekseen kunnanhallitukselle.
Päätös
Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti teknisen johtajan päätösehdotuksen.
Tiedoksi: kunnanhallitus, sivistystoimi, vapaa-aikasihteeri, aloitteen tekijä
Lisätietoja: tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela, puh. 040 655 1611
reetta-mari.tammela@inari.fi
__________