RSS-linkki
Kokousasiat:https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
            Kalatalouden kehittämisrahaston hallitus
Pöytäkirja 15.10.2025/Pykälä 9
            
        
        
Kolttavesien hoitotyöryhmän jäsenen nimeäminen
Kalatalouden kehittämisrahaston hallitus 15.10.2025 § 9
400/00.04.00/2025
Valmistelija Hallintojohtaja
Kalatalouden kehittämisrahaston hallitus on 11.10.2022 § 7 nimennyt Inarin kunnan edustajaksi Kolttavesien hoitotyöryhmään kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen puheenjohtaja Jari Huhtamellan. Valtuustokauden vaihtumisen vuoksi nimeäminen on syytä tarkistaa, koska kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen puheenjohtaja ovat vaihtunut.
Kolttavesien hoitotyöryhmään kuuluvat edustajat Metsähallituksesta, Lapin
ELY-keskuksen kalatalousyksiköstä, Luonnonvarakeskuksesta, Kolttien
kyläkokouksesta ja Inarin kalatalouden kehittämisrahastosta.
Esittelijä Hallintojohtaja Mari Palolahti
Päätösehdotus
Kalatalouden kehittämisrahaston hallitus päättää nimetä edustajan Kolttavesien hoitotyöryhmään.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös
Kalatalouden kehittämisrahaston hallitus hyväksyi yksimielisesti hallintojohtajan päätösehdotuksen ja nimesi Kolttavesien hoitotyöryhmään Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen edustajaksi Jari Huhtamellan.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
_________
 RSS
RSS
                     Haku
Haku
                    
