RSS-linkki
Kokousasiat:https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 14.01.2026/Pykälä 7
Sidonnaisuusilmoitukset
Tarkastuslautakunta 01.10.2025 § 38
Valmistelija Tarkastuslautakunnan sihteeri
Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeino toimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu tehtäväänsä.
Tarkastuslautakunta valvoo kuntalain 84 §:ssä tarkoitetun sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja huolehtii sidonnaisuusrekisterin julkisten tietojen julkaisemista kunnan verkkosivuilla. Inarin kunnan hallintosäännön 72 § mukaan tarkastuslautakunta tuo sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi valtuustolle kerran vuodessa.
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Käydään läpi saapuneet sidonnaisuusilmoitukset.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös Päätettiin siirtää sidonnaisuusilmoitusten käsittely seuraavaan kokoukseen.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
_________
Tarkastuslautakunta 11.11.2025 § 47
Valmistelija Tarkastuslautakunnan sihteeri
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus
Käydään läpi saapuneet sidonnaisuusilmoitukset.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös
Tarkastuslautakunta hyväksyi ajantasaiset sidonnaisuusilmoitukset ja päätti pyytää joitain luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita täydentämään ilmoituksiaan.
Päätettiin antaa valtuudet sidonnaisuusilmoitusjärjestelmän pääkäyttäjälle julkaista ilmoitukset kunnan internet-sivuilla.
Tarkastuslautakunta saattaa ajantasaiset ja hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
Tiedoksi: sidonnaisuusilmoituksen jättäneet
Toimeksi: henkilöstösihteeri
________
Valtuusto 11.12.2025 § 77
Tarkastuslautakunta valvoo kuntalain 84 §:ssä tarkoitetun sidonnaisuuksien
ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja huolehtii sidonnaisuusrekisterin
julkisten tietojen julkaisemista kunnan verkkosivuilla. Inarin kunnan
hallintosäännön 72 § mukaan tarkastuslautakunta tuo sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi valtuustolle kerran vuodessa.
Ajantasainen sidonnaisuusrekisteri ohessa.
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle tiedoksi ajantasaiset sidonnaisuusilmoitukset.
Päätös
Valtuusto hyväksyi yksimielisesti tarkastuslautakunnan päätösehdotuksen.
Lisätietoja: hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,
mari.palolahti@inari.fi
________
Tarkastuslautakunta 14.01.2026 § 7
494/00.03.02/2024
Valmistelija Tarkastuslautakunnan sihteeri
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus
Käydään läpi täydennetyt sidonnaisuusilmoitukset.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Käsittely Puheenjohtaja Marja Männistö poistui kokouksesta oman sidonnaisuusilmoituksensa käsittelyn ajaksi. Puheenjohtajana Männistön sidonnaisuusilmoituksen käsittelyn aikana toimi Riitta Näkkäläjärvi.
Päätös
Käytiin läpi täydennetyt sidonnaisuusilmoitukset. Kolme ilmoitusta palautettiin täydennettäväksi ja loput hyväksyttiin julkaistavaksi kunnan internet-sivuilla.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
Tiedoksi: sidonnaisuusilmoituksen jättäneet
Toimeksi: henkilöstösihteeri
_______