RSS-linkki
Kokousasiat:https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.01.2026/Pykälä 10
Valtuustoaloite Inarin hiihtostadionin kahvilatilan kehittämisestä yhteisölliseksi kohtaamispaikaksi vuoden 2026 aikana
Kunnanhallitus 19.01.2026 § 10
601/00.04.03/2025
Valmistelija vs. hallintojohtaja
Kahdeksan valtuutettua jätti valtuuston kokouksessa 11.12.2025 oheisen valtuustoaloitteen. Aloitteessa esitetään, että Inarin kunta käynnistää vuoden 2026 aikana Inarin hiihtostadionin kahvilatilan kehittämisen niin, että tilasta muodostuu monikäyttöinen, yhteisöllisyyttä vahvistava ja helposti saavutettava paikka eri yhdistysten, ryhmien ja kuntalaisten toiminnalle.
Kyseinen Inarin hiihtostadionin tila on Inarin kunnan omistuksessa ja se on ollut seurojen ja yleishyödyllisten yhteisöjen käytettävissä. Inarin Yritys on ollut sen pääkäyttäjä ja tehnyt sen eteen talkootyötä tilan kehittämiseksi seuran tarpeita vastaavaksi yhdessä Inarin kunnan kanssa. Tila oli yhtenä Inarin koulun väistötilana uuden koulun rakentamisen aikana vuosina 2022-2024, tämä rajoitti sen muuta käyttöä. Koulun väistötiloista se vapautui 2024, josta lähtien se on ollut jälleen yleishyödyllisten yhteisöjen käytettävissä. Inarin kunta on yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa toteuttanut keittiöremontin kehittäen tilaa paremmin toimivaksi erilaisiin tarkoituksiin. Remontti valmistui marraskuussa 2025.
Inarin kunta on ottamassa käyttöön sähköisen tilavarausjärjestelmän vuoden 2026 aikana. Inarin hiihtostadionin kahvilatila lisätään muiden tilojen ohella varausjärjestelmään, jonka tarkoitus on sujuvoittaa liikunta- ja vapaa-ajankäytön tilojen varaamista ja saatavuuden läpinäkyvyyttä kaikille toimijoille. Kyseinen liikuntastadionin kahvilatila ei vastaa energiatasovaatimuksiltaan kaikkia tarpeita talviaikaan, mikä on rajoittava reunaehto käytölle. Tilaa kehitetään jatkossakin tarpeita vastaten, mutta sen rakenteelliset rajoitteet huomioiden.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää
- todeta, että Inarin kunta on kehittänyt Inarin hiihtostadionin kahvilatilaa yhdistysten, ryhmien ja kuntalaisten käyttötarpeisiin soveltuvaksi ja että tilan käyttöä ja sen käyttömahdollisuudesta tiedottamista lisätään
- todeta aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.
Tiedoksi: aloitteen 1. allekirjoittaja, vapaa-aikatoimi
Lisätietoja: hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,
mari.palolahti@inari.fi
___________