Dynasty tietopalvelu
Inarin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.01.2026/Pykälä 6


Kokousasian teksti

 

Inarin kunnan osallistuminen rajakuntaverkostoon

 

Kunnanhallitus 19.01.2026 § 6  

605/00.04.01/2025 

 

Valmistelija vs. hallintojohtaja

 

Kuusamon kaupunki on 19.12.2025 lähettänyt mm. Inarin kunnalle avoimen osallistumiskutsun rajakuntaverkostoon. Päätöstä osallistumisesta pyydetään 31.1.2026 mennessä. Osallistumiskutsu ohessa. 

 

Rajakuntaverkoston tavoitteena on vahvistaa rajaseudun kuntien elinvoimaisuutta sekä turvata sen säilyminen ja kehittäminen yhteistyön ja edunvalvonnan keinoin. Verkoston kautta rajakunnat voivat yhdessä edistää alueen kilpailukykyä, hyvinvointia ja kestävää kasvua.

 

Verkoston yhteistyöllä pyritään edistämään rajakuntien elinvoimaa keskittymällä alueen mahdollisuuksiin muun muassa energia- ja metsäteollisuudessa, matkailussa sekä data- ja biotaloudessa. Erityistä huomiota kiinnitetään näiden alojen kehittymisen edellytyksiin, kuten kattaviin ja hyväkuntoisiin raide- ja tieyhteyksiin, siirtoverkkoihin sekä toimiviin lentoyhteyksiin.

 

Rajakuntaverkoston tavoitteena on, että tulevassa hallitusohjelmassa huomioidaan rajakuntien erityispiirteet ja mahdollisuudet. Lisäksi pyritään varmistamaan, että EU-rahoitukset kohdentuvat aidosti rajaseudulle, tukien alueen kehitystä ja elinvoimaa.

 

Rajakuntaverkostoon voivat liittyä kunnat, joilla on yhteistä maarajaa Venäjän kanssa. Verkoston toimesta valmistellaan vuoden 2026 aikana yhteishanke, jonka tavoitteena on rajakuntien erityispiirteiden tunnettuuden lisääminen ja edunvalvonta niin kansallisella kuin EU-tasollakin.

 

Rajakuntaverkoston isäntäkunnaksi on sovittu verkoston 10.12.2025 tapaamisessa Kuusamon kaupunki. Verkoston jäsenet sitoutuvat verkoston toimintaan sekä hankevalmisteluun 2000 euron kertamaksulla, joka hyödynnetään hankevalmistelussa sekä verkoston tapaamisissa.

 

Rajakuntaverkoston seuraava tapaaminen on huhtikuussa Rajafoorumin yhteydessä Parikkalassa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää osallistua rajakuntaverkostoon ja sitoutua 2000 euron kertamaksuun osallistumiskutsussa esitetyllä tavalla.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 Tiedoksi: Kuusamon kaupunki, talouspäällikkö

Lisätietoja:  hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,

mari.palolahti@inari.fi

 ___________