Dynasty tietopalvelu
Inarin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.01.2026/Pykälä 7


Kokousasian teksti

 

Valtuustoaloite liputuksesta Kansainvälisenä perheiden päivänä 15.5.

 

Kunnanhallitus 19.01.2026 § 7  

555/00.04.03/2025 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Kokoomus-KD-valtuustoryhmä jätti valtuuston kokouksessa 13.11.2025 oheisen aloitteen, jossa esitetään Kansainvälisen perheiden päivän 15.5. ottamista Inarin kunnan liputuspäiväksi. Aloitteen mukaan liputuksella halutaan korostaa perheen merkitystä ja roolia yhteiskunnassa ja vaikuttaa siihen, että perheen perustamisella on merkitystä inarilaisuudelle ja suomalaisuudelle.

 

YK:n yleiskokous julisti vuonna 1993 perheiden teemapäivän, jonka tarkoituksena on tuoda esille perheiden hyvinvointia ja merkitystä osana toimivan yhteiskunnan rakenteita. Päivällä on vuosittain vaihtuva teema. Vuonna 2024 teemana oli tietoisuuden lisääminen ilmastonmuutoksen vaikutuksista perheisiin ja perheiden rooli ilmastotoimissa ja vuonna 2025 teemana oli perhekeskeisen politiikan roolin korostaminen kestävässä kehityksessä. Vuoden 2026 teema ei vielä ole tiedossa.

 

Kyseinen päivä ei ole sisäministeriön suositeltujen liputuspäivien piirissä, mutta sisäministeriön www-sivuilla todetaan, että liputtaminen on hieno ja arvokas tapa näyttää iloaan ja korostaa syytä juhlaan. Liputtaminen on myös arvokas tapa osoittaa kunnioitusta tai kertoa surusta. Liputtamista ei tarvitse arkailla, lipun voi nostaa salkoon jo pienemmästäkin syystä.

 

Inarin kunnalla ei ole erillistä liputusohjetta. Kunnassa noudatetaan sisäministeriön antamia ohjeita liputuksesta sekä asetusta virallisista liputuspäivistä, lisäksi kunnanhallitus on päättänyt erikseen Pride-liputuksesta.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää

  1. liputtaa vuosittain kansainvälisenä perheiden päivänä 15.5. kunnantalolla ja kouluilla
  2. määrätä hallintojohtajan valmistelemaan kunnan liputusohjeen kunnanhallituksen hyväksyttäväksi kevään 2026 aikana
  3. todeta aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

 

 Tiedoksi: Kokoomus-KD:n valtuustoryhmä, Inarin Kiinteistöt Oy

 Lisätietoja:  hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,

mari.palolahti@inari.fi

 ___________