Dynasty tietopalvelu
Inarin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Esityslista 20.05.2026/Asianro 35


Kokousasian teksti

 

Varhaiskasvatuksen ostopalvelujen hankinta toimintakaudelle 2026-2027

 

Sivistyslautakunta 20.05.2026    

178/12.06.00.00/2026 

 

Valmistelija Varhaiskasvatusjohtaja, sivistysjohtaja

 

Inarin kunnassa on tarvetta lisätä varhaiskasvatuspaikkoja, sillä lapsimäärät ovat kasvaneet syksystä 2025 alkaen, mikä näkyy erityisesti Ivalossa. Lisäksi vakinaisten perhepäivähoitajien määrä on vähentynyt eikä jatkuva rekrytointi ole tuottanut tulosta. Lapsiryhmiä/yksikköjä ei tilojen puolesta voi enää  kasvattaa ilman uusien päiväkotitilojen hankkimista, joten hoitotarpeeseen on pyritty löytämään ratkaisua yksityisen palveluntarjoajan kanssa. Varhaiskasvatusjohtaja on tehnyt päätöksen § 49 20.4.2026 ostaa kahdeksan varhaiskasvatuspaikkaa ajalle 1.6.-31.7.2026 Kuuran kolon /Liehka Oy:n kanssa. Varhaiskasvatusjohtajan päätös on ohessa.

 

Toiminta käynnistyy kesällä ryhmäperhepäiväkotina, jossa on 8 paikkaa.

Tarkoitus on jatkaa toimintaa toimintakauden 2026-2027 loppuun, ja mahdollisesti kasvattaa paikkojen määrää kahteentoista lapseen, mikä on ryhmäperhepäiväkodin maksimilapsimäärä. Palvelun sopimus ja sen liitteet ovat tämän pykälän oheisaineistona.

 

Sivistyslautakunnan päätöksellä toimintaa voidaan jatkaa 31.7.2027 asti. Ostopalvelun jatkotarvetta, lasten määrää ja yhteistyöstä saatuja kokemuksia voidaan tarkastella helmi- maaliskuussa 2027, ennen uuden toimintakauden alkamista.

 

Yrittäjä on päivittänyt tarjoustaan 1.8.2026 alkaen 1790 € /per lapsi.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Ilkka Korhonen

 

 

Päätösehdotus

Sivistyslautakunta päättää

  1. oheisen tarjouksen mukaisesti ostopalvelujen jatkamisesta 31.7.2027 asti
  2. huomioida muutoksen lisätalousarvion valmistelussa ja
  3. lisätä varhaiskasvatuspaikkoja kahteentoista (12) ryhmäperhepäiväkodin mitoituksen maksimimäärän mukaisesti 1.8.2026 alkaen. 

 

 

Päätös