Dynasty tietopalvelu
Inarin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.06.2026/Pykälä 124


Oheismateriaali
Otsikko
Oheismateriaali 1Liite 1 Sopimusalue Urkinpuisto
(pdf 218.00 kb)

Kokousasian teksti

 

Kaunispään asemakaavan muutos Urkinpuisto; maankäyttösopimus

 

Kunnanhallitus 01.06.2026 § 124  

31/10.02.03/2025 

 

Valmistelija Tekninen johtaja

 

 Tekninen lautakunta esittää Kaunispään asemakaavan muutosta koskevaa asemakaavaehdotusta Urkinpuisto hyväksyntään. Asemakaavaehdotuksen pohjalta on neuvoteltu kunnan ja Metsähallituksen välisestä maankäyttösopimuksesta. Kaavaehdotuksen mukaisesti alueelle muodostuu 4 uutta rakennuspaikka valitonmaalle. Maankäyttösopimuksessa on esitetty kunnalle siirtyviä alueita osana maankäyttö- ja kehittämismaksuja. Uusille rakennuspaikoille asetetaan rakentamisvelvoite.

 

 Alueidenkäyttölain (AKL) 91 a §:n mukaisesti. Maankäyttösopimus tulee allekirjoittaa ennen kaavan hyväksymiskäsittelyä valtuustossa. Sopimus tulee voimaan mikäli asemakaavan muutos ja laajennus saa lainvoiman. Osapuolten välinen puitesopimus, esitys maankäyttösopimukseksi, sopimusalueen kartta ja tontin rakentamisvelvoitesitoomus ohessa.

 

 AKL91 a § Maanomistajan velvollisuus osallistua yhdyskuntarakentamisen kustannuksiin.

 ”Asemakaavoitettavan alueen maanomistajalla, jolle asemakaavasta aiheutuu merkittävää hyötyä, on velvollisuus osallistua kunnalle  yhdyskuntarakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin siten kuin jäljempänä säädetään. Kustannuksiin osallistumisesta on pyrittävä sopimaan maanomistajan kanssa.”

 

 AKL 91 b § Maankäyttösopimukset

 ”Kunta voi tehdä kaavoitukseen ja kaavojen toteuttamiseen liittyviä sopimuksia (maankäyttösopimus). Maankäyttösopimuksissa ei voida kuitenkaan sitovasti sopia kaavojen sisällöstä.

 

 Maankäyttösopimus voidaan osapuolia sitovasti tehdä vasta sen jälkeen, kun kaavaluonnos tai -ehdotus on ollut julkisesti nähtävillä. Tämä ei koske sopimusten tekemistä kaavoituksen käynnistämisestä.”

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää

  1. osaltaan hyväksyä Kunnan ja Metsähallituksen välisen esitetyn maankäyttösopimuksen koskien Kaunispään asemakaavan muutosta Urkinpuisto
  2. antaa kunnanjohtajalle ennen allekirjoittamista oikeuden tehdä sopimukseen teknisluonteisia muutoksia
  3. että Urkinpuiston kaavaehdotusta ei viedä valtuustokäsittelyyn ennen maankäyttösopimuksen allekirjoituksia.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

Käsittely Tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela oli paikalla asiantuntijana klo 16.56-17.40. Kokous keskeytettiin kuulemisen ajaksi.

 

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Toimeksi: tekninen toimi

Tiedoksi: Metsähallitus

  Lisätietoja: tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela, puh. 040 655 1611,

   reetta-mari.tammela@inari.fi

  _________