Dynasty tietopalvelu
Inarin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.06.2026/Pykälä 131


Kokousasian teksti

 

Kiinteistökehitys InLike Oy:n yhtiökokous

 

Kunnanhallitus 01.06.2026 § 131  

208/02.00.01/2026 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Kiinteistökehitys InLike Oy:n yhtiökokous pidetään 2.6.2026. Yhtiö on toimittanut kunnanhallitukselle oheiset yhtiökokousasiakirjat.

 

Yhtiökokousasiakirjoissa on

  • yhtiökokouskutsu
  • yhtiön tasekirja 1.1.-31.12.2025 sisältäen
    • tuloslaskelman ja taseen
    • tilinpäätöksen tuloslaskelman liitetiedot 31.12.2025
  • tilintarkastuskertomus.

 

Tilintarkastaja KHT, JHT Juha Väärälä on antanut 5.5.2026 oheisen tilintarkastuskertomuksen, jossa hän lausuntonaan esittää, että tilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan konsernin sekä emoyhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti ja täyttää lakisääteiset vaatimukset.

 

Yhtiön toimitusjohtaja tulee kuultavaksi yhtiökokousasioista.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää

1. antaa yhtiökokousedustajalle oikeuden vahvistaa tilinpäätöksen

2. antaa yhtiökokousedustajalle oikeuden päättää tuloksen käsittelystä hallituksen esityksen mukaisesti

3. antaa yhtiökokousedustajalle oikeuden myöntää vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 1.1.-31.12.2025

4. merkitä tiedoksi yhtiön toimitusjohtajan esittelyn.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Käsittely  Toimitusjohtaja Juho Koivisto oli kuultavana kokouksessa klo 16.26-16.56. Kokous keskeytettiin kuulemisen ajaksi.

 

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Toimeksi: yhtiökokousedustaja

Tiedoksi: Kiinteistökehitys InLike Oy

Lisätietoja: hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,

mari.palolahti@inari.fi

__________