RSS-linkki
Kokousasiat:https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.06.2026/Pykälä 132
Saariselän Siula Oy:n yhtiökokous
Kunnanhallitus 01.06.2026 § 132
207/02.00.01/2026
Valmistelija Hallintojohtaja
Saariselän Siula Oy:n yhtiökokous pidetään 2.6.2026.
Yhtiö on toimittanut kunnanhallitukselle oheiset yhtiökokousasiakirjat.
Yhtiökokousasiakirjoissa on
- yhtiökokouskutsu
- yhtiön tasekirja 1.1.-31.12.2025 sisältäen
- toimintakertomuksen
- tuloslaskelman ja taseen
- tilinpäätöksen tuloslaskelman liitetiedot 31.12.2025
- tilintarkastuskertomus.
Tilintarkastaja KHT, JHT Juha Väärälä on antanut 24.5.2026 oheisen tilintarkastuskertomuksen. Tilintarkastuskertomuksessa todetaan, että lukuun ottamatta kertomuksen Varauman sisältävän lausunnon perustelut -osiossa kuvatun seikan vaikutuksia, tilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan yhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta Suomessa voimassa olevan tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti ja täyttää lakisääteiset vaatimukset. Lausunnon mukaan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat yhdenmukaisia ja lukuun ottamatta kertomuksen Varauman sisältävän lausunnon perustelut -osiossa kuvatun seikan vaikutuksia, toimintakertomus on laadittu noudattaen siihen sovellettavia säännöksiä.
Tilintarkastuskertomukseen sisältyvässä varaumassa todetaan, että yhtiön pysyvien vastaavien maa-alueiden sekä rakennusten kirjanpitoarvo taseessa on yhteensä 2.208.848,62 euroa. Yhtiön hankkiman ulkopuolisen arvion mukana niiden todennäköinen luovutushinta oli tilikauden lopussa hankintamenoa pienempi, mutta erotusta ei ole kirjattu kirjanpitolain 5 luvun 13 §:n mukaisesti kuluksi.
Yhtiön toimitusjohtaja tulee kuultavaksi yhtiökokousasioista.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää
1. antaa yhtiökokousedustajalle oikeuden vahvistaa tilinpäätöksen
2. antaa yhtiökokousedustajalle oikeuden päättää tuloksen käsittelystä hallituksen esityksen mukaisesti
3. antaa yhtiökokousedustajalle oikeuden myöntää vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 1.1.-31.12.2025
4. merkitä tiedoksi yhtiön toimitusjohtajan esittelyn.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Käsittely Toimitusjohtaja Juho Koivisto oli kuultavana kokouksessa klo 16.26-16.56. Kokous keskeytettiin kuulemisen ajaksi.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
Toimeksi: yhtiökokousedustaja
Tiedoksi: Saariselän Siula Oy
Lisätietoja: hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,
mari.palolahti@inari.fi
__________