Dynasty tietopalvelu
Inarin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Esityslista 24.09.2026/Asianro 44



Kokousasian teksti

 

Vuoden 2027-2029 talous- ja toimintasuunnitelman lähetekeskustelu

 

Kunnanhallitus 14.09.2026 § 185 

 

 

Valmistelija vt. talouspäällikkö

 

Kunnanhallitus on 22.6.2026 pitämässään kokouksessaan antanut vuoden 2027 talousarvion sekä vuosien 2027-2029 talous- ja toimintasuunnitelman laadintaohjeet aikatauluineen. Talousarviokehyksen suunnittelun lähtökohdaksi on otettu kuluvan vuoden tilinpäätösennuste, joka on laadittu kesäkuun toteuman perusteella. Tilinpäätösennusteeseen (toteuma-arvioon) on lisätty indeksikorotukset vuodelle 2027 palkkoihin 3,0 % ja hankintoihin 1,4 %. Vastaavat korotukset vuosille 2028-2029 ovat palkkoihin 3,0 % ja 2,0 % ja hankintoihin 1,9 % ja 2,0 %. Lisäksi suunnittelussa on huomioitu tiedossa olevat toiminnallisten muutosten lisäykset ja vähennykset. Suunnitelmat eivät sisällä esimerkiksi mahdollista Pienyritystalon tai entisen yläasteen purkua eikä Siulaan mahdollisesti liittyviä kertaluonteisia kirjauksia.

 

Verotulojen ja valtionosuuksien arvioinnissa on hyödynnetty Kuntaliiton viimeisimpiä ennusteita. Suunnittelua on lähdetty tekemään oletuksella, että veroprosentit pysyisivät nykyisinä. Nykyinen tuloveroprosentti on 6,40 %.

 

Alustavan suunnitelman mukaan ensi vuoden talousarvio on jäämässä

n. -0,3 milj. euroa alijäämäiseksi. Suunnitteluvuosi 2028 olisi tässä vaiheessa n. 0,1 milj. euroa ylijäämäinen ja 2029 olisi noin 0,5 milj. euroa ylijäämäinen.

 

Ensi vuoden investointiohjelmassa isoimpina hankkeina ovat Peuratien, Kermikäntien ja Hukkaperän saneeraus (1,14 M€), Nellimin satamien välinen kävelypolku (200 t€), Jänkkävaaran monikäyttöreitit (300 t€), linja-autoaseman siirtokelpoinen odotusrakennus (105 t€), Sevettijärven koulun käyttövesiputkiston ja lämmitysverkon uudistus (150 t€), Monitoimiareenan toteutussuunnittelu (200 t€), Laanilantien uusi jalankulku- ja pyörätie sekä parkkipaikat (275 t€) ja Saariseläntien, Kiveliöntien ja torin valaistuksen uusiminen (300 t€). Ensi vuoden nettoinvestoinnit ovat yhteensä n. 5,6 milj. euroa.

 

Kunnan johtoryhmä on käsitellyt taloussuunnittelutilannetta syksyn kokouksissaan. Esillä on ollut muun muassa ensi vuoden toiminnalliset muutokset ja investointisuunnitelma.

 

Alustavat talousarvioraamit toimialoittain ensi vuoden talousarviokehykseksi, kehittämis- ja yhteistyöhankkeiden erittely, tulos- ja rahoituslaskelmat, investointisuunnitelma sekä Kuntaliiton verokehikko ovat ohessa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto käy lähetekeskustelun vuosien 2027-2029 talous- ja toimintasuunnitelman perusteista ja sisällöstä.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 Valtuustolle

 Lisätietoja: vt. talouspäällikkö Sanna Muotkajärvi, puh. 040 630 5374,

  sanna.muotkajarvi@inari.fi

 __________

 

 

Valtuusto 24.09.2026    

148/02.02.02/2026 

 

Ohessa ovat alustavat talousarvioraamit toimialoittain ensi vuoden talousarviokehykseksi, kehittämis- ja yhteistyöhankkeiden erittely, tulos- ja rahoituslaskelmat, investointisuunnitelma sekä Kuntaliiton verokehikko.

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto käy lähetekeskustelun vuosien 2027-2029 talous- ja toimintasuunnitelman perusteista ja sisällöstä.

  

Päätös