RSS-linkki
Kokousasiat:https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Valtuusto
Esityslista 24.09.2026/Asianro 36
Keskusvaalilautakunnan ilmoitus toimikaudelle 1.6.2025 -31.5.2029 valituista valtuutetuista ja varavaltuutetuista / muutokset valtuustokauden aikana
Kunnanhallitus 14.09.2026 § 179
Valmistelija Hallintojohtaja
Varavaltuutettu Rauli Kukkamaa on kuollut. Hän oli Perussuomalaisten valtuustoryhmän 1. varajäsen. Vaalilain 93 §:n mukaan varavaltuutettujen määrän jäädessä vajaaksi valtuustokauden aikana, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että
- valtuusto toteaa, että Perussuomalaisten valtuustoryhmän 2. varajäsen siirtyy yhden sijan ylöspäin
- valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään puolueen valtuustoryhmälle uuden 2. varavaltuutetun jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
Valtuustolle
Lisätietoja: hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,
mari.palolahti@inari.fi
__________
Valtuusto 24.09.2026
330/00.00.00.00/2026
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että
1. valtuusto toteaa, että Perussuomalaisten valtuustoryhmän 2. varajäsen siirtyy yhden sijan ylöspäin
2. valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään puolueen valtuustoryhmälle uuden 2. varavaltuutetun jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi.
Päätös