RSS-linkki
Kokousasiat:https://inari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 03.08.2026/Asianro 150
Inarin kunnan lausunto Pohjois- ja Itä-Lapin työvoimapalveluiden järjestämissuunnitelman päivityksestä
Kunnanhallitus 03.08.2026
164/00.04.01/2023
Valmistelija Hallintojohtaja
Pohjois- ja Itä-Lapin työllisyysalueen sopijakunnat ovat vuonna 2023 hyväksyneet yhteistoimintasopimuksen, jolla työvoimapalveluiden järjestämisvastuu on siirretty Sodankylän kunnalle. Yhteistoimintasopimuksen mukaisia tehtäviä hoitaessaan Sodankylän kunta toimii kuntalain (410/2015) 51 §:n mukaisena vastuukuntana. Kuntalain 8 §:n 2 momentin mukaan tehtävien hoidosta järjestämisvastuussa oleva kunta vastaa järjestettävien palveluiden ja muiden toimenpiteiden yhdenvertaisesta saatavuudesta; tarpeen, määrän ja laadun määrittelemisestä; palveluiden tuottamistavasta; tuottamisen valvonnasta ja viranomaiselle kuuluvan toimivallan käyttämisestä.
Lain työvoimapalveluiden järjestämisestä (380/2025) 2 luvun 15 §:ssä
säädetään kuntien ilmoitusvelvollisuudesta työ- ja elinkeinoministeriölle.
Säännöksen mukaan kuntien tulee toimittaa ministeriölle sopimus yhteisestä
toimielimestä. Lisäksi lain 2 luvun 15 §:n 4 momentin mukaisesti
kuntien on toimitettava työ- ja elinkeinoministeriölle suunnitelma työvoimapalveluiden järjestämisestä.
Palvelujen järjestämisestä vastaavana kuntalain 52 §:n mukaisena yhteisenä toimielimenä ja työllisyysalueen työvoimaviranomaisena toimii Pohjois- ja Itä-Lapin työllisyysaluejaosto. Jaoston mukaan järjestämissuunnitelmaa on tarpeen päivittää vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä työllisyysalueen toiminnan käynnistymisen jälkeen tarkentuneita toimintatapoja ja palveluiden järjestämistä koskevia linjauksia.
Pohjois- ja Itä-Lapin työllisyysaluejaosto on päivittänyt työvoimapalveluiden järjestämissuunnitelman. Se sisältää kuvauksen Pohjois- ja Itä-Lapin
työllisyysalueen palveluiden järjestämisestä, tehtävien hoitamisesta,
yhteistyörakenteista sekä palveluiden saatavuuden ja yhdenvertaisuuden
turvaamisesta työllisyysalueella.
Sopijakunnilta pyydetään lausunto järjestämissuunnitelmasta 28.8.2026 mennessä.
Ohessa Pohjois- ja Itä-Lapin työllisyysaluejaoston pöytäkirja 16.6.2026, päivitetty järjestämissuunnitelma sekä yritysneuvojan ja hallintojohtajan valmistelema kunnan lausunto.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää antaa oheisen lausunnon Pohjois- ja Itä-Lapin työllisyysaluejaostolle.
Päätös